SANTA CRUZ - SCREAMING FOR ADRENALINE

STADILAISEN HARDROCK-BÄNDI SANTA CRUZIN DEBYYTTILEVY SCREAMING FOR ADRENALINE NOSTAA SUOMEN ROCKSKENEN HUIPPUUNSA.
VAPISE, RECKLESS LOVE.

Kun muutama viikko sitten julkaistu Santa Cruzin ensimmäinen täysi levyllinen tuli kauppoihin, mietin, että saataisiinko Suomessa vihdoin nostettua kotimaisen rockin tasoa, ylemmäs Reckless Loven limaisista popkappaleista. Kun bändin maine Helsingissä alkoi nousta huimaa vauhtia, he julkaisivat omakustanne-EP:n Anthems For The Young N' Restless. Kuuden biisin ralli loistavine soundeineen todellakin sai sydämmen sykkimään. Joten, tälle ensimmäiselle täyspitkälle albumille todellakin sopii nimi Screaming For Adrenaline.
Ja levy todellakin iskee, pieni ongelma löytyy laulaja Archien korkeiden äänien soundissa, joka on melkoisen puhdas verrattuna Anthem-EP:n loistavaan räkäiseen rock-kiljuntaan.

Levyn kannessa pitäisi olla tarra, jossa pyydetään kuuntelijoita laittamaan styrkkarit huutamaan niin kovalle, että korvat ovat lähellä verenvuotoa. Jos jokainen kuuntelija tekisi niin, eikä kuuuntelisi levyä pienellä volyymilla, saisi bändi enemmän uskollisia, hulluja faneja. Adrenaliinitäyteinen SFA pitää todellakin tulla lujaa kaijuttimista jotta saa sen ikuisen nuoruuden tunteen.

1. Screaming For Adrenaline
Albumin nimiraita alkaa pulssia nostattavalla bassointrolla, aivan kuten Guns N' Rosesin legendaarinen Use Your Illusion 1- albumi. Biisi muistuttaakin Gunnareitten Right Next Door To Hell-kappaletta, konekiväärimäiseen rumpufilliin asti. Adrenaliiniä todellakin löytyy, sen huomaa jo ennen laulun alkamista, eikä laulu todellakaan pilaa adrenaliinintäytteistä olotilaani. Ehkä vain antaa lisää potkua.
Kertosäe on kuin tehty sekopäiselle yleisölle suurella festarikeikalla, sen tahtiin voi huutaa keuhkonsa pihalle.
Toisessa säkeistössä ei ole niin paljon tunnelmaa kuin ensimmäisessä, puhti ei saisi loppua tässä vaiheessa..
Kitarasoolo on aluksi loistavasoundinen wah-pedaaleineen kaikkineen, mutta soolon lopussa alkaa ehkä kuitenkin vain turhaa koristelua, kitaratiluttelua. Kappaleen lopetus on hämmentävää, ei tiedä mitä pitäisi kuunnella. Melkoinen sekasotku. Mutta tuo voimakas, adrenaliininen ininä ei voi johtaa muuhun kuin hyvään...
7/10

2. Anthem for the young N' restless
...Ininä johtaa tähän. En ymmärrä miksi tätä biisiä ei ole valittu singleksi. Täydellinen kitarariffi johdattaa voimakkaaseen kappaleeseen, säkeistö on sanoinkuvailemattoman hyvä. Pre-Chorus johdattelee varmasti johonkin hyvään kertosäkeeseen ja niin se tekeekin. Taas yksi kertosäe joka sopii täydellisesti lavoille, yleisön huudettavaksi. Toiseen säkeistöön mennään ryminällä, ja tunnelma vain kasvaa. Väliosa toisen kertosäkeen jälkeen on loistava. Soolokin kuulostaa paljon paremmalta kuin ensimmäisessä biisissä.
Loppuun tulee se odotettu kirosana, vahvasti huudettuna. Asennetta löytyy. Täydellinen biisi.
10/10

3. Relentless Renegades
Asennerockilla jatketaan. Tämäkin kappale potkii kunnolla. Ensimmäinen singlelohkaisu levyltä on soundiltaan täyteläisempi kuin muut levyn kappaleet. ''We came, we saw, we conquered'' lauletaan kertosäkeessä ja se on selvästikkin levyn teema. Pojat ovat oikeassa, he todella valloittivat ainakin Suomen näin alkuun asennerockillaan. Säkeistöistä pidän erityisesti tässä kappaleessa.Kertosäe on taas kerran melkoinen yleisönhuudatus, joka on erinomaista. Soolon tultua alan tottumaan tilutukseen, ja ehkä pitämäänkin siitä. Biisissä on hyvin monenlaisia juttuja sekoitettuna yhteen hienoon soppaan. Lopussa jää soimaan kitarakuvio, joka oli mukana kertosäkeessä. Tunnelma on katossa. Hyvä jätkät!
9/10

4. Sweet Sensation
Riffi on ihan mukava alussa, mutta rumpusoundeihin ihastuin erityisesti. Kitarakuvio on tutun kuuloinen, mutta mahtava. Laulu yllättää, Archien äänihän on aivan mahtava! Kertosäe on vähän rakastavampi kuin aikaisemmat biisit, ehkä nyt onkin sen aika, kolmen voimakkaan rallin jälkeen.
Säkeistö kuitenkin potkii yhtälailla Anthemin, Adrenalinen ja Renegadesin kanssa. Sanoitukset ovat melkoisen kliseiset, mutta ne pukeutuu kauniisti tiukkaan soittoon. Soolo on ehkäpä paras tähän mennessä levyllä. Yleisöä tullaan huudattamaan tälläkin, ehkä Santa Cruz sitä haluaakin, kukapa aloitteleva rocktähti ei haluaisi?
7/10

5. Nothing compares to you
Loistavien rumpusoundien saattelemana mennään slidekitaraan, josta tulee mieleen Mötley Cruen Without You-kappale. Säkeistö on loistava, ja se johtaa vielä loistavampaan kertosäkeeseen. Tämäkin kappale voisi olla single, ehkä pojat voisivat julkaista yhdeltä levyltä yhtä monta singleä kuin Bon Jovi 80-luvun menestyslevyillä. Väliosa tuo mukanaan melkoisen powerballadikliseen. Älkää kysykö miksi, kyllä sen kuulee. Kitarasoolo on mahtava, parempi kuin Sweet Sensationissa, jota luulin levyn parhaaksi sooloksi.
Yhteislaulu toimii keikoillakin varmasti soolon jälkeen, kun yleisöä huudatetaan taas kerran. Pitkästymisen merkkejä kyllä näkyy jo alkumetreillä, vaikka toisaalta en haluaisi että kappale loppuu. Ristiriitaista.
7/10

6. High On You
80-lukua herätellään villillä introlla. Aluksi tuli mieleen Reckless Love, mutta säkeistö potkii sen verran hyvin, että pelot uudesta Reckless Lovesta häviää. Kertosäe...Reckless Love. Täysin samanlainen. Halusin että se vain loppuu nopeasti. Säkeistö on taas voimakas, voimakkaampi kuin ensimmäinen. Ja pidän siitä erityisen paljon. Pelkään vain että kertosäe alkaa taas. Ja sieltähän se tulee. Soolo on melkoista vapaata kuviotonta tiluttelua. Ja taas kertosäe, en kestä tätä. Toivotaan seuraavasta kappaleesta parempaa, jotta levyn taso ei putoa.
5/10

7. Let's Get The Party Started
Hieno kitarakuvio heti alkuun. Laulun taso on huonontunut edetessä levyllä. Pre-Chorus on mukava yleisönhuudatus, taas kerran. Kertosäe on loistava keikoille. Soolo on taas sormien nopeuden esittelyä. Biisi ei yllä ensimmäisten biisien tasolle, mutta ainakin se on parempi kuin High On You.
6/10

8. Alive
 Nyt kuulostaa siltä että taso on sama kuin kakkosraidalla. Riffi on mahtava, säkeistö on hyvä. Laulusoundi on kohdallaan. Pre-Chorus kasvattaa odotusta kertosäkeen suhteen, niinkuin pitääkin. Kertosäe on mitäs muutakaan kuin keikkakäyttöön sopiva. Archien välihuudot kertosäkeen yhteislaulujen väleissä ovat täydellisyyttä. Asenne tulee suoraan päin naamaa. Soolo piti levyn kitaroinnin tason samana, mutta soolosta en saa kuitenkaan mitään erityistä mainittavaa irti. Lopussa korkea huuto ''Nothing you do is gonna take me away'' on taas yksi asennepurkaus, joka tulee vauhdilla päin naamaa.
9/10

9. Lovin' you (is just for playin')
 Pientä Reckless Loven pelkoa syntyy ja pelot toteutuu. Säkeistöt voi sulattaa hyvinkin, mutta kertosäkeet eivän vaan sovi tälle levylle, en toivonut uutta Reckless Lovea, enkä sitä luullut saavani kunnes kuudes ja yhdeksäs raita tuotti kovan palan sulatettavaksi. Selvä täytebiisi. Ihan hauska kuunneltava kuitenkin, lopulta onneksi pääsee siihen tulokseen että onhan tämä paljon parempi kuin Reckless Love. Ihmettelen miksi kappaletta ''Over The Limit'' Anthems-EP:ltä otettu mukaan. Rakastan sitä biisiä. Tätä en.
5/10

10. Aimin' High
Levyn toinen singlelohkaisu, palaa ensimmäisten biisien tasolle, tosin soundista puuttuu jotain mitä Relentless Renegadesissa oli. Laulusoundi ei ainakaan ole niin hyvä kuin alkulevystä. Ensimmäisen säkeistön korkea huuto kammottaa vielä biisin jälkeenkin, sitä en ymmärrä, miksi tuollainen otto on lisätty lopulliseen miksaukseen. Kertosäe on loistavaa asennemusiikkia, ja rakastuin erityisesti kertosäkeen kitarariffiin. Toisessä säkeistössä ei ole valittamista, ja uusi kertosäe vain vahvistaa hyvää mielipidettäni biisin suhteen. Soolon alussa tulee kamala epäselvä tilutus, sen jälkeen muu soolo kuulostaa hyvältä. Viimeinen kertosäe olisi voinut jatkua pidempään, joka kerralla kun uusi kertosäe iskee, rakastun biisiin vain enemmän. Loistava livebiisi. Tämä levyhän niitä pitää huimasti sisällään.
8/10

11. Let Me (lay my love on you)
Levyn viimeiseen biisiin on tultu, ja Reckless Loven mausteita on täälläkin, ei tosin liikaa. Jos säkeistössä keskittyy erityisesti cowbellin ja wah-kitaran kuuntelemiseen, niitten tunnelma on aivan mahtava.
Kertosäe on Reckless Lovea, mutta ei liikaa, kuten sanoin. Soolo on hämmentävä soundiltaan. Kertosäe alkaa muuttumaan paremmaksi kun sitä kuuntelee enemmän. Biisin lopussa soundimaailma muuttuu aivan loistavaksi, niin täyteläistä. Biisi loppuu huonosti, jäin odottamaan biisin jälkeen vielä yhtä, koska levyhän loppuu kuin seinään. Ehkä levy pitää pyöräyttää uudestaan soimaan.
6/10

KOKONAISUUS on vahvaa, adrenaliinista rockia. Levy pitää sisällään täytebiisejä, joista jotkut ehkä pitävät, mutta minuun ne eivät iske liialla Reckless Lovemaisuudellaan.
Levy on hyvä, mahtava. Muuta ei voi lopuksi todeta. Suomen rockskene on todellakin saanut huiman nostatuksen tämän bändin ilmestymisen myötä. Levy on myös äärimmäisen koukuttava. Juuri kun luulee että on saanut tarpeeksensa Santa Cruzista, on pakko saada lisää. Loistavaa työtä.

Levyn parhain: Anthem For The Young N' Restless

Levyn huonoin: High on you

KOKONAISUUS 8.5/10

BON JOVI - WHAT ABOUT NOW

Ensimmäinen arvostelun kohteeni on uunituore Bon Jovi- albumi What About Now.

Vaikka Bon Jovin tyyli muuttui 90-luvulla huimasti, on bändi silti pystynyt tekemään suuren vaikutuksen maailmaan levyillä kuten Keep The Faith, Have A Nice Day ja The Circle. Miljoonahittejä on tullut kymmeniä, eikä tämä uusi, puhdas Bon Jovi näytä poistuvan elävien kirjoista kulumallakaan. Ei tarvitsekkaan.

What about now- albumi on nimensäkin perusteella enemmän kantaa ottava levy kuin aikaisemmat, sanoituksista huomaa kuinka keulamies Jon Bon Jovia häiritsee maailman meno.

Hurrikaani Sandyn aiheuttamat tuhot herra Bon Jovin kotikaupungissa New Jerseyssä ovat ehkäpä suurin innoite levyn sanoituksille.

Mutta levyltä löytyy kyllä perinteistä Bon Jovi- siirappia, sitä, mitä kotiäidit kuuntelevat, sitä, mitä nuoret parit kuuntelevat rakastellessaan, ja sitä, mitä rankimmatkin hevimiehet kuuntelevat salaa kertomatta kenellekkään.

1. Because we can
    Levyn aloittaa mielestäni ärsyttävä kuorolaulu, joka johtaa kesähittimäiseen alkusoittoon. Säkeistön melodia ja soundi ovat mukavia ja Jonin ääni on nasaalimainen, mutta silti parempi kuin osasin odottaa. Kertosäe on onnekseni lyhyt. Kuulin juuri yhden huonoimpia Bon Jovi- kertosäkeitä. Tekopirteys suorastaan paistaa silmille. Mutta tarttuvuutta löytyy, huomenaamuna herään varmasti juuri tämä kertosäe päässäni. Ehkä alan pitämään siitä muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kitarasooloa ei voi sanoa kitarasooloksi. Richie Sambora, yksi aikamme parhaista kitaristeista on jätetty taka-alalle. Harmi. Singlebiisi oltaisiin voitu valita paremminkin.
4/10

2. I'm with you
Levyn kakkosraidan aloittaa akustinen kitara ja Jon Bon Jovin käheähkö lauluääni.
Kuten aloituskappelaassakin, säkeistö on mukavan rento ja sopivan siirappinen.
Kun pieneen väliosaan ennen kertosäettä siirrytään, kappale pysyy tasaisena, jäin odottamaan kertosäkeeltä jotain suurempaa, mutta tasaisuus pysyy, tosin melodia muuttuu asteen surullisemmaksi, myös tarttuvammaksi ja muutenkin paremmaksi. Tasaisuudesta tehdään selvää, kun kitaravelho Sambora ja hänen vähän käyttämä wah-pedaalinsa astuu kuvaan. Soolo on tylsähköä kuviota, kunnes Sambora revittelee soolon loppuun pienen pätkän. Pelkäsin jo, ettei miehen kitaraa kuulla levyllä ollenkaan!
6/10

3. What About Now
Nimiraita on melkeimpä yhtä suuri pettymys kuin Because We Can, jopa huonompi. Singlebiisit ovat mielestäni levyn huonoimpia. Mutta tarttuvuutta löytyy ihan tarpeeksi. Samoin tasaisuutta.
Hyvää kappaleessa on sen kitarakuviot kertosäkeessä, loistavilla soundeilla päällystettynä.
3/10

4. Pictures Of You
Kappale alkaa omituisesti, mutta sekuntien päästä kuulee jotain 80-luvulta, nimittäin David Bryanin koskettimet. Vaikuttaa siltä, että kaikki kappaleet ovat tehty singleiksi, toinen toistaan tarttuvammat kappaleet saavat minut kaipaamaan jotain kokeellisempaa.
Lämminsoundinen kertosäe tekee biisistä melkein yhtä kuunneltavan kuin I'm With You:sta.
5/10

5. Amen
Viidennen raidan alkuun kuulen jotain tuttua, mutta en muista missä olen ennen kuullut samanlaista kitarakuviota. Jonin lämmin ääni melkein tuottaa kylmiä väreitä, mutta jotain jää puuttumaan. Ehkä ajatus kammottaa siitä, että Jon halusi Leonard Cohenin ''Hallelujah'' biisin tilalle jotain omaa, samalla sanomalla. Kappaleen puolessa välissä tulee kaunis huuto Jonin kurkusta. Se saa minut uskomaan, että se sama mies joka lauloi ''Bed of rosesin'' vuonna 1993, on elossa. Raidan loppu saa minut lämpenemään lämpimällä soundillaan.
6/10

6. That's what the water made me
Vihdoin jotain nopeatempoisempaa. Tämä kappale on meneillä olevan kiertueen aloituskappale. Ajatus siitä iljettää minua. Kaipaan ''Lay your hands on me'' biisin huudatusta aloittamaan Bon Jovi- shown. Taas yksi tarttuvakertosäkeinen raita. Rumpusoundit ovat mahtavat mielestäni, pakko myöntää. Kitarasoololta jäin odottamaan jotain muuta kuin yhden tietyn kuvion vinguttamista, kyseessä on nopeatempoinen biisi, miksei myös nopeatempoinen kitarasoolo?
5/10

7. What's left of me
Akustisen kitaran ja laulun johdattelemana mennään säkeistöön, joka ei tuota muuta kuin tylsistymistä ja ehkä pienen lämmön, kiitos Jonin äänen. Kertosäe on tarttuva ja hyvällä melodialla maustettua uuden Bon Jovin hyvää siirappia.Väliosa jossa taputetaan jäi minulle hämmennykseksi. Kertosäe taitaakin olla ainut hyvä asia kappaleessa, mutta niin mukava se on että pisteitä tulee melkoisesti.
6/10

8. Army of One
''I've got a voice, it's all i need'', Jon Bon Jovi laulaa. Ja kyllä, mies on oikeassa. Jonin ääni on mahtavassa terässä läpi levyn. Kappale jää tympiväksi lallatteluksi säkeistön, kertosäkeen ja kaiken osalta. Kitarasoolo sieltä kuitenkin ilmestyy vihdoin, mutta Richielle ei anneta kuin pari tahtia aikaa, soolo ei ehdi kasvaa mihinkään suuntaan.
4/10

9. Thick as Thieves
Kaunis pianointro. Niin kaunis, että jopa toivon että kappale jatkuisi samanlaisena loppuun asti.
Kappale kasvaa hieman ylitettyä minuutin rajan, mutta ei liikaa. Sanoitukset ovat hienot. Rummut lähtevät mukaan puolessa välissä. Biisi kasvaa tasaisesti.
Kitarasoolo! Ja se loppuukin aivan liian aikaisin. Väliosa ei todellakaan pilaa biisiä ja kokonaisuus loppuu pieneen viulun ääneen.
7/10

10. Beautiful World
Heti introssa minulta meni hermot. Onko tämä levyn huonoin kappale? Otetaan selvää. Jonin laulu ei ole niin hyvä kuin muissa aikaisemmissa kappaleissa. Kertosäkeeseen tultuani lauluääni alkaa kuulostaa taas oikealta ja ei kertosäekokonaisuuskaan mikään hullumpi ole.
Toinen säkeistö meni onneksi nopeasti ohi, ja toisen kertosäkeen aikana lämpenen enemmän.
Soolo olisi tehnyt kappaleesta paremman. Ehkei kuitenkaan levyn huonoin kappale, mutta huonoimmasta päästä.
4/10

11. Room at the End of the World
Alussa lauletaan kaksi kertaa ''There's a room at the end of the world.'' 
Viesti meni kyllä perille, mutta kappale ei.
Stemmalaulu toisessa säkeistössä on kappaleen paras asia. 
Soundi on lämmin ja rakastettava. Elämäni pisin viisiminuuttinen.
Lopussa kuulee hiljaisen kitarakuvion, joka on kuin voitonmerkki. Levyn pisin kappale on ohi...
Vihdoinkin.
4/10

12. The Fighter
Hyvin lämpimiä melodioita. Stemmalaulu on hyvinkin iskevää. Melodian muutokset käyvät hyvin ja kappaleen loputtua voi myöntää että olihan tuo ihan mukava.
6/10

13. With these two hands
Viimeinen piste siihen, että SE Jon Bon Jovi, joka katosi vuonna 1995 on tullut takaisin. Kuulen taas tuota loistavaa käheää ääntä. Kertosäe on tarttuva, ja jos kitarasoolo olisi ollut vapaampi, olisi biisi tuonut mieleen vanhat ajat. Väliosa ei ole niin karvoja nostattava kuin esim. ensimmäinen säkeistö. Loppua kohden hyvät fiilikset jotka alussa kasaantui ja jotka katosi väliosassa, tulevat takaisin.
6/10

14. Not Running Anymore
Tämä kappale on hyvinkin puhdas ja lämmin akustinen kappale. Se tylsistyttää mutta samalla tuottaa hyvää oloa. Puolenvälin ylitettyäni kuulen lap steel- kitaran, tuon Havaijimaisen äänen. Se oli erittäin lämmittävää. Loppua kohden Jonin ääni alkaa taas kuulostamaan tutummalta.
Tälle biisille on erittäin vaikeaa päättää arvosanaa.
5/10

15. Old Habits Die Hard
Melodinen western- tyylinen kappale levyn lopussa tuottaa kylmiä väreitä, jos Richie Sambora olisi laulanut stemmoja Jon Bon Jovin kanssa, biisi olisi ollut täydellinen ''Blaze Of Glory'' tunnelmainen raita. Loistava slidekitarasoolo jäi päähäni soimaan, ja taidankin kuunnella tämän kappaleen uudestaan heti kun olen viimeisen raidan käsitellyt. Ehdottomasti levyn paras kappale.
9/10

16. Every road leads home to you
Ihan mukavan kuuloinen intro johtaa yllättävästi Richie Samboran lauluun. Odotinkin miehen laulavan, koska mielestäni hän laulaa paremmin kuin itse herra Bon Jovi, nyt kun 80-luvun jälkeen nokkamiehen ääni on menettänyt käheytensä.
Kertosäe on mukavasoundinen ja -melodinen.
Vaikka Samboran oma kappale on kyseessä, jää kitarasoolo kuitenkin liian lyhyeksi.
Koko levyn ajan etsin sitä täydellistä kitarasooloa, mutta sitä ei kuultu. No, ehkä seuraavalla levyllä odotukseni palkitaan.
6/10



Kokonaisuudessaan levy oli tasainen, mutta muutama kappale erottui tarttuvien popkappaleiden joukosta. Bon Jovilta osaa odottaa täydellistä musiikkia, mutta nyt sitä ei nähty.

Levyn huonoin kappale: What About Now

Levyn parhain kappale: Old Habits Die Hard


Kokonaisuus: 6/10