Vaikka Bon Jovin tyyli muuttui 90-luvulla huimasti, on bändi silti pystynyt tekemään suuren vaikutuksen maailmaan levyillä kuten Keep The Faith, Have A Nice Day ja The Circle. Miljoonahittejä on tullut kymmeniä, eikä tämä uusi, puhdas Bon Jovi näytä poistuvan elävien kirjoista kulumallakaan. Ei tarvitsekkaan.
What about now- albumi on nimensäkin perusteella enemmän kantaa ottava levy kuin aikaisemmat, sanoituksista huomaa kuinka keulamies Jon Bon Jovia häiritsee maailman meno.
Hurrikaani Sandyn aiheuttamat tuhot herra Bon Jovin kotikaupungissa New Jerseyssä ovat ehkäpä suurin innoite levyn sanoituksille.
Mutta levyltä löytyy kyllä perinteistä Bon Jovi- siirappia, sitä, mitä kotiäidit kuuntelevat, sitä, mitä nuoret parit kuuntelevat rakastellessaan, ja sitä, mitä rankimmatkin hevimiehet kuuntelevat salaa kertomatta kenellekkään.
1. Because we can
Levyn aloittaa mielestäni ärsyttävä kuorolaulu, joka johtaa kesähittimäiseen alkusoittoon. Säkeistön melodia ja soundi ovat mukavia ja Jonin ääni on nasaalimainen, mutta silti parempi kuin osasin odottaa. Kertosäe on onnekseni lyhyt. Kuulin juuri yhden huonoimpia Bon Jovi- kertosäkeitä. Tekopirteys suorastaan paistaa silmille. Mutta tarttuvuutta löytyy, huomenaamuna herään varmasti juuri tämä kertosäe päässäni. Ehkä alan pitämään siitä muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kitarasooloa ei voi sanoa kitarasooloksi. Richie Sambora, yksi aikamme parhaista kitaristeista on jätetty taka-alalle. Harmi. Singlebiisi oltaisiin voitu valita paremminkin.
4/10
2. I'm with you
Levyn kakkosraidan aloittaa akustinen kitara ja Jon Bon Jovin käheähkö lauluääni.
Kuten aloituskappelaassakin, säkeistö on mukavan rento ja sopivan siirappinen.
Kun pieneen väliosaan ennen kertosäettä siirrytään, kappale pysyy tasaisena, jäin odottamaan kertosäkeeltä jotain suurempaa, mutta tasaisuus pysyy, tosin melodia muuttuu asteen surullisemmaksi, myös tarttuvammaksi ja muutenkin paremmaksi. Tasaisuudesta tehdään selvää, kun kitaravelho Sambora ja hänen vähän käyttämä wah-pedaalinsa astuu kuvaan. Soolo on tylsähköä kuviota, kunnes Sambora revittelee soolon loppuun pienen pätkän. Pelkäsin jo, ettei miehen kitaraa kuulla levyllä ollenkaan!
6/10
3. What About Now
Nimiraita on melkeimpä yhtä suuri pettymys kuin Because We Can, jopa huonompi. Singlebiisit ovat mielestäni levyn huonoimpia. Mutta tarttuvuutta löytyy ihan tarpeeksi. Samoin tasaisuutta.
Hyvää kappaleessa on sen kitarakuviot kertosäkeessä, loistavilla soundeilla päällystettynä.
3/10
4. Pictures Of You
Kappale alkaa omituisesti, mutta sekuntien päästä kuulee jotain 80-luvulta, nimittäin David Bryanin koskettimet. Vaikuttaa siltä, että kaikki kappaleet ovat tehty singleiksi, toinen toistaan tarttuvammat kappaleet saavat minut kaipaamaan jotain kokeellisempaa.
Lämminsoundinen kertosäe tekee biisistä melkein yhtä kuunneltavan kuin I'm With You:sta.
5/10
5. Amen
Viidennen raidan alkuun kuulen jotain tuttua, mutta en muista missä olen ennen kuullut samanlaista kitarakuviota. Jonin lämmin ääni melkein tuottaa kylmiä väreitä, mutta jotain jää puuttumaan. Ehkä ajatus kammottaa siitä, että Jon halusi Leonard Cohenin ''Hallelujah'' biisin tilalle jotain omaa, samalla sanomalla. Kappaleen puolessa välissä tulee kaunis huuto Jonin kurkusta. Se saa minut uskomaan, että se sama mies joka lauloi ''Bed of rosesin'' vuonna 1993, on elossa. Raidan loppu saa minut lämpenemään lämpimällä soundillaan.
6/10
6. That's what the water made me
Vihdoin jotain nopeatempoisempaa. Tämä kappale on meneillä olevan kiertueen aloituskappale. Ajatus siitä iljettää minua. Kaipaan ''Lay your hands on me'' biisin huudatusta aloittamaan Bon Jovi- shown. Taas yksi tarttuvakertosäkeinen raita. Rumpusoundit ovat mahtavat mielestäni, pakko myöntää. Kitarasoololta jäin odottamaan jotain muuta kuin yhden tietyn kuvion vinguttamista, kyseessä on nopeatempoinen biisi, miksei myös nopeatempoinen kitarasoolo?
5/10
7. What's left of me
Akustisen kitaran ja laulun johdattelemana mennään säkeistöön, joka ei tuota muuta kuin tylsistymistä ja ehkä pienen lämmön, kiitos Jonin äänen. Kertosäe on tarttuva ja hyvällä melodialla maustettua uuden Bon Jovin hyvää siirappia.Väliosa jossa taputetaan jäi minulle hämmennykseksi. Kertosäe taitaakin olla ainut hyvä asia kappaleessa, mutta niin mukava se on että pisteitä tulee melkoisesti.
6/10
8. Army of One
''I've got a voice, it's all i need'', Jon Bon Jovi laulaa. Ja kyllä, mies on oikeassa. Jonin ääni on mahtavassa terässä läpi levyn. Kappale jää tympiväksi lallatteluksi säkeistön, kertosäkeen ja kaiken osalta. Kitarasoolo sieltä kuitenkin ilmestyy vihdoin, mutta Richielle ei anneta kuin pari tahtia aikaa, soolo ei ehdi kasvaa mihinkään suuntaan.
4/10
9. Thick as Thieves
Kaunis pianointro. Niin kaunis, että jopa toivon että kappale jatkuisi samanlaisena loppuun asti.
Kappale kasvaa hieman ylitettyä minuutin rajan, mutta ei liikaa. Sanoitukset ovat hienot. Rummut lähtevät mukaan puolessa välissä. Biisi kasvaa tasaisesti.
Kitarasoolo! Ja se loppuukin aivan liian aikaisin. Väliosa ei todellakaan pilaa biisiä ja kokonaisuus loppuu pieneen viulun ääneen.
7/10
10. Beautiful World
Heti introssa minulta meni hermot. Onko tämä levyn huonoin kappale? Otetaan selvää. Jonin laulu ei ole niin hyvä kuin muissa aikaisemmissa kappaleissa. Kertosäkeeseen tultuani lauluääni alkaa kuulostaa taas oikealta ja ei kertosäekokonaisuuskaan mikään hullumpi ole.
Toinen säkeistö meni onneksi nopeasti ohi, ja toisen kertosäkeen aikana lämpenen enemmän.
Soolo olisi tehnyt kappaleesta paremman. Ehkei kuitenkaan levyn huonoin kappale, mutta huonoimmasta päästä.
4/10
11. Room at the End of the World
Alussa lauletaan kaksi kertaa ''There's a room at the end of the world.''
Viesti meni kyllä perille, mutta kappale ei.
Stemmalaulu toisessa säkeistössä on kappaleen paras asia.
Soundi on lämmin ja rakastettava. Elämäni pisin viisiminuuttinen.
Lopussa kuulee hiljaisen kitarakuvion, joka on kuin voitonmerkki. Levyn pisin kappale on ohi...
Vihdoinkin.
4/10
12. The Fighter
Hyvin lämpimiä melodioita. Stemmalaulu on hyvinkin iskevää. Melodian muutokset käyvät hyvin ja kappaleen loputtua voi myöntää että olihan tuo ihan mukava.
6/10
13. With these two hands
Viimeinen piste siihen, että SE Jon Bon Jovi, joka katosi vuonna 1995 on tullut takaisin. Kuulen taas tuota loistavaa käheää ääntä. Kertosäe on tarttuva, ja jos kitarasoolo olisi ollut vapaampi, olisi biisi tuonut mieleen vanhat ajat. Väliosa ei ole niin karvoja nostattava kuin esim. ensimmäinen säkeistö. Loppua kohden hyvät fiilikset jotka alussa kasaantui ja jotka katosi väliosassa, tulevat takaisin.
6/10
14. Not Running Anymore
Tämä kappale on hyvinkin puhdas ja lämmin akustinen kappale. Se tylsistyttää mutta samalla tuottaa hyvää oloa. Puolenvälin ylitettyäni kuulen lap steel- kitaran, tuon Havaijimaisen äänen. Se oli erittäin lämmittävää. Loppua kohden Jonin ääni alkaa taas kuulostamaan tutummalta.
Tälle biisille on erittäin vaikeaa päättää arvosanaa.
5/10
15. Old Habits Die Hard
Melodinen western- tyylinen kappale levyn lopussa tuottaa kylmiä väreitä, jos Richie Sambora olisi laulanut stemmoja Jon Bon Jovin kanssa, biisi olisi ollut täydellinen ''Blaze Of Glory'' tunnelmainen raita. Loistava slidekitarasoolo jäi päähäni soimaan, ja taidankin kuunnella tämän kappaleen uudestaan heti kun olen viimeisen raidan käsitellyt. Ehdottomasti levyn paras kappale.
9/10
16. Every road leads home to you
Ihan mukavan kuuloinen intro johtaa yllättävästi Richie Samboran lauluun. Odotinkin miehen laulavan, koska mielestäni hän laulaa paremmin kuin itse herra Bon Jovi, nyt kun 80-luvun jälkeen nokkamiehen ääni on menettänyt käheytensä.
Kertosäe on mukavasoundinen ja -melodinen.
Vaikka Samboran oma kappale on kyseessä, jää kitarasoolo kuitenkin liian lyhyeksi.
Koko levyn ajan etsin sitä täydellistä kitarasooloa, mutta sitä ei kuultu. No, ehkä seuraavalla levyllä odotukseni palkitaan.
6/10
Kokonaisuudessaan levy oli tasainen, mutta muutama kappale erottui tarttuvien popkappaleiden joukosta. Bon Jovilta osaa odottaa täydellistä musiikkia, mutta nyt sitä ei nähty.
Levyn huonoin kappale: What About Now
Levyn parhain kappale: Old Habits Die Hard
Kokonaisuus: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti